perjantai 27. huhtikuuta 2012

Shopping, movie and party

Viikko on kulunu älyttömän nopeesti, mut silti viime postauksesta tuntuu olevan tosi kauan. Eipä tossa alkuviikolla kylläkään tapahtunu oikeen mitään. Eilen kävin kuitenki keskustassa leffassa ja sitä ennen vähän shoppailemassa. Olin äidin kaa liikkeellä. Ihan aluks mentiin Kampin Picniciin syömään salaatit. Sitte pääsin vihdoin käymään siellä Carlingsilla, mistä puhuin sillon vähän pari postausta sitte. Ostin sen farkkupaidan mistä oon haaveillu ja mukaan tarttu myös ihana punainen t-paita. Oi, jag tycker! Paidassa on edessä sellanen merimiesköyden tapanen juttu. :)

Erikseen ostoksista ei ole kuvia, mutta tänään olivat molemmat päällä joten asukuva löytyy! Paita jää vähän piiloon mutta se köysi tekee tollasen siksak- kuvion.

Sori, laatu on vähän heikko.
Noiden oston jälkeen kierreltiin vielä hetki Kampissa, ennenku mentiin Tennispalatsiin odottaan et leffa alkaa. Oltiin katsomassa Kohta 18. Se oli todella hyvä leffa. Vakavia tilanteita ja välillä nauroin melkein vedet silmissä. :D

Tänään oli muuten ihan peruspäivä, paitsi että vikalla tunnilla mentiin meidän luokan kaa liikkasaliin ja semmonen nuoriso-ohjaajaopiskelija joka on ollu työharjottelussa meidän koululla piti meille siel leikkejä.Sen oma opettaja tuli arvioimaan et miten se pystyy työskenteleen meidän kanssa ja ohjaamaan ryhmää. Hauskaa oli!! Tänää illalla viel ohjelmassa mennä takasin koululle meidän jokavuotiseen suureen tapahtumaan Huumaan. Siellä on disko ja bändejä soittamassa ja muuta tollasta.

En oo ihan varma pystynkö postaamaan nyt viikonlopun aikana. Oon lähössä sinne Tallinnaan ja tuskin otan konetta mukaan. Postaan sitte ku tuun takas kotiin ostoksista ja laitan kuvia, jos vaan suinkin on kuvaukseen sopiva sää, I hope so. Siis jos näin käy niin toivotan kaikille nyt eeerittäin hyvää viikonloppua ja hauskaa vappua, glara vappen! :D


-Hanna-


maanantai 23. huhtikuuta 2012

Monday Monday



Lämmin, lämmin, lämmin!! Tänään on ollu aivan ihana vois sanoo kesäinen ilma. Tätä lisää, kiitos! Koulussa tänään lyhyt päivä, ysistä yhteen. Noistakin yks tunti opoo, kaks liikkaa ja lopuks matikkaa. Semmonen "laulu, leikki, liikunta". Kotona jatkui se iänikuinen hissan lukeminen. Se koe onneks on huomenna, joten siitä lukemisesta pääsee, yli vuodeks! Seuraavaks hissaa vasta lukiossa. :) Kotimatkalla löysin tienvarresta sinivuokkoja joita oli sitten pakko kuvata tänne. Ilta täs on menny telkkaria katellessa. Ensin Salkkarit, nyt Huippumalli haussa ja lopuks ysiltä Täydelliset naiset. Aika "muksiva" tv- ilta mulla. :D

Hauskaa iltaa teille ja toivotaan näiden säiden jatkuvan vielä pitkään!


-Hanna-

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Now I believe it's coming

Nyt mä voin vihdoin uskoa, että se kesä on tulossa! +15 astetta ulkona, ja mitä mä teen, luen sisällä hissaa. Aika tylsä homma nyt kun tarkemmin rupesin ajatteleen. Sen verran oon nenääni ulos aamupäivällä laittanut, että menin autoon- salille- takas autoon ja kotiin. Jotain on siis sentään tullut tehtyä tänäänkin. Tää viikonloppu meni muutenkin vähän mitään tekemättömissä tunnelmissa. Eilenkin olin vaan kotona ja luin sitä hissaa. Mitähän ope sanois, jos vaan menisin tiistaina kokeeseen ja sanoisin et kuka niitä vanhoja jaksaa muistella? Ehkä se kuitenkin vaan löis koepaperin nenän eteen ja sanois että nyt on pakko.


Perjantaina äiti toi mulle Hulluilta Päiviltä pari kesäistä toppia. Tän kevään Hullut Päivät saldo mun osalta on siis mekko ja tarkemmin sanottuna kolme toppia. Ajallisesti toi on alle tunti vaate puolella ja ruokaostokset Herkussa. Harvinaisen vähän on siellä tullut pyörittyä, kun ainakin kahtena edellisenä kertana oon käyny kahtena- kolmena päivänä. Katotaan sitte taas syksyllä. :)


Ens viikolla siis se hissan koe, keskiviikkona ruotsin epäsäännöllisistä verbeistä koe ja kahtena päivänä tallilla. Ei oo ollenkaan treenejä, joten pitää varmaan saada käytyy salilla joku päivä. Kohta on vappu ja sitä mä lähden kin viettelemään tonne etelänaapuriimme Viroon. Siellä shoppailua Rocca al Mare kauppakeskuksessa ja kaupungilla kiertelyä. Koitan saada paljon hyviä kuvia. Siispä kuulemisiin ja hyvää viikonalkua!




-Hanna-

Ps. Tänään varattiin matka kesälomalla Kyprokselle! Taas yks asia lisää mun muutenkiin menevään kesääni. :D

perjantai 20. huhtikuuta 2012

It's Friday people

Sateista iltapäivää kaikille! Mä inhoan tota sadetta. Joidenkin mielestä on ihanaa kun sataa ja se kuulemma rauhottaa, mulla ainakin vaikutus on päinvastainen ja tulee semmonen alakuloinen olo. Koulussa tänään kasista kolmeen, epäinhimillistä näin perjantaina. Onkos teillä jotain ihmeellisiä viikonloppu suunnutelmia? Säästä on ennustettu lämmintä joten pitäis varmaan keksiä miten sitä hyödyntää. Yks varma asia on että hissan kokeeseen pitää lukee. Se olis vika koe hissasta peruskoulussa! Kuulostaa hassulta. :)


Eilen illalla kun tulin sieltä kirkolta kotiin lähin vielä äidin kanssa Hullujen Päivien iltavisiitille. Pikasesti käytiin ja mukaan tarttu mekko serkun häihin ja samaa voisin käyttää koulun kevätjuhlassa! Oon käyny kerran aijemmin ettimässä sitä mekkoo mutta sillon en löytäny. Eilen sitte pyörin hyllyjen välissä ja siinä se oli. Mun kokokin oli vielä jäljellä! Aattelin että en paljastais siitä kuvaa vielä, vaan vasta kun on sen käytön aika ja laitan kampaukset ja meikit. Siihen on semmonen kuukausi vielä aikaa.


Varmaan huomaatte tuonne oikeeseen nurkkaan ilmestyneen Lukijat kohdan. Oon tutkinu noita blogin asetuksia ettien et saisinko jostain laitettua ton näkyviin mutta koskaan en oo löytänyt. Tänään kuitenkin päätin vielä kerran etsiä ja löysin melkein heti! Nyt se siis on siellä, joten jos tykkäätte käydä lueskelemassa niin liittykää ihmeessä. Olis kiva tietää, keille näitä tarinoita kertoo. :D Olis myös tosi ihana tietää teidän mielipiteitä tästä mun kirjottelusta. En halua painostaa ketään, heitän vaan toiveita.

Mä toivottelen teille nyt hyvät viikonloput, toivottavasti hyvässä säässä. Tulen kuitenkin todennäkösesti kirjottamaan vielä huomenna tai sunnuntaina.


-Hanna-

Psst. Kuva: We heart it

torstai 19. huhtikuuta 2012

I don't have much to say today

Heipsis! Tulin nopeesti vaan kirjottamaan päivän kuulumisia, puolelta pitäis olla jo kirkolla messussa. Menin kasiin ja ekana ankun tunnille. Sitte äikkää, matikkaa, mantsaa ja viimesenä ilmu. Päivä sujahti ohi niinku toi aine lista. Muistan vaan matikan neliöjuuret, mantsan eurooppatyön ja sen että toisella tunnilla katottiin matkaoppaita. Ilmussa ihan älyttömän huono leffa ja kauhee nälkä, niin ja kylmä. :) Pitää varmaan laittaa huppari kirkkoon etten jäädy illalla bussipysäkille.
Ei mulla tässä mitään ihmeellistä asiaa ole, huomenna on perjantai ja viikonloppu alkaa kuten kaikki varmaan jo tietää. :) Yritän varmaan käydä ostoksilla esim. tarkastamassa sen Hullut Päivät tarjonnan ja hissan kokeeseen pitäis lukea. Koulupäiviä on jäljellä enää kai joku vähän yli 30 ja siihen mahtuu koe melkein kaikista aineista. Miten niitä voi olla niin paljon?


Siinä kaks kuvaa sumuisesta aamusta. Olo oli kyllä vähän verrattavissa noihin maisemiin aamulla. Nyt mä valmistaudun sinne kirkkoon niin vietelskää te mukava torstai ilta. :)


-Hanna-



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Ei lämmin luita riko

Otsikon valitsin tän päivän kolean ilman takia.

Eilen illalla mä jo ehdin huokaista helpotuksesta, ei lunta tai räntää. Aamulla kuitenkin järkytys oli erittäin suuri kun näin sen älyttömän räntäsateen. Onneks siitä sateesta ei jääny mitään maahan, mutta varmaan sopii ihmetellä millon viimeks huhtikuun puolessa välissä on ollu lumisadevaara? Kyl mun mielestä kevät tuli viimevuonna nopeemmin.

Mun piti tänään mennä tuntia aikasemmin kouluun tukioppilaiden kokoukseen. Olisin normaalisti saanu nukkua aamulla tunnin pidempään. Ei mulla onneks oo mitää erityisempiä univelkoja ja unttomia öitä takana. Kokouksen jälkeen sitte fyssan tunnille. Meillä oli koe viime perjantaina 13. päivä ja sen sanottiin olevan koko yläasteen vaikein koe. Jos toi pitää paikkaansa, mulla ei taida olla mitään hätää fyssassa, sain kokeesta nimittäin 10!! Oi vitsi en olis kyl uskonu, vaikka se tuntuiki menevän hyvin mut silti! Päivä jatkui ruotsilla ja hissalla. Kahdelta mä olinkin jo kotona kun hissan kaksoistunnilta päästiin sen verran aikasemmin.

Tänään on sitten vika koriskauden peli. Alkaa jo vähän väsyttää kun on pelattu eilen ja sunnuntainakin mutta yritetään jaksaa vielä tänään pelata täysillä!

Tiedättehän että huomenna alkaa Stockmannin Hullut Päivät? Yllätyin vähän ite kuvastoa selaillessani ettei sieltä löytyny oikeen mitään mikä olis ihan pakko saada. Parina edellisenä kertana on ollu vaatteita, mitä oon ollu jonottamassa siellä kun ovet aukee ja juossut kilpaa muiden kanssa hakemaan. Kuulostaa hullulta juosta ja tapella tavaroista, mutta sellasta vaan tapahtuu. :) Yritän kuitenkin joku päivä päästä piipahtamaan ja kattomaan löytäisinkö jotain mitä ei kuvastossa ollut.

Tossa oliskohan ollu viime viikolla tai sitä edellisellä lueskelin erästä blogia, jonka kirjottaja oli käynyt shoppailemassa ja ostanut jotain, en muista nyt mitä, kaupasta nimeltä Carlings. En tunnistanut kauppaa joten uteliaana etsin sen googlesta. Huomasin, että Carlingsilla on kaupat Forumissa ja Kampissa, hassua etten ainakaan muista kiinnittäneeni kauppaan mitään huomiota. Kuitenkin, selailin nettisivuja ja nyt tuntuu että pitää ehdottomasti päästä käymään! Löysin esim. farkkupaidan mitä oon yrittäny etsiskellä muutamista kaupoista, mutta sopivan mallista ei oo tullu vastaan.

Toi näyttää just hyvään malliselta. Kesälläkin toi menee takista jos on vaan vähän viileempi päivä ja jos se on hyvä ja ostan sen niin lähtee muuten ehdottomasti mukaan Englantiin! :D

Mutta nyt mä lähden syömään itsetekemääni kanakastiketta ja valmistautumaan henkisesti siihen peliin. Huomenna opastamaan kuutosia jotka tulevat tutustumaan tulevaan kouluunsa ja illalla taas talli kutsuu.


-Hanna-


sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Weekend is over again

Moikka kaikki, toivottavasti on ollu kiva viikonloppu. Eilen oli harmaata koko päivän ja välillä sato, mutta tänään aurinko on paistanu ja sulattanu lumia. Toivottavasti ootte hyödyntäny kaunista ilmaa paremmin kuin minä.


Perjantaina koko koulu pääsi yheltä koulusta koska opettajat lähti jollekkin "retkelle" Tallinaan. Ei yhtään haitannu jättää kahta hissan tuntia väliin perjantai iltapäivältä. :) Käytettiin iltäpäivä sitten hyödyksemme kahden kaverin kanssa ja mentiin syömään kebabit. Syönnin jälkeen olin niin täynnä, että meidän ulkona tallustelu oli erittäin paikallaan. Kiitos mulla oli tosi hauskaa! Illalla sitten salille treenaamaan ja kuluttamaan kebabit! :D


Eilen kävin päivällä tallilla ja en tehny sitte oikeen muuta. Löhösin kotona. Sain viestin valmentajalta, että meidän tän aamun peli oli peruttu kokonaan eikä sitä siirretä muuhun päivään. Se sopi erittäin mainiosti, kun meillä kuitenkin oli tänään iltapäivällä peli. Me pelattiin huonosti. Vastustajakin oli huono, onneks. Me tiedettiin niiden taso kun ollaan pelattu aikasemminkin näitä vastaan. Ollaan aina voitettu aika monella pisteellä. Voitettiin me tänäänkin, mutta vaan yhellä pisteellä. Voitto se on sekin, tiedän, mutta iloa ei nostattanu kun valmentaja sano pelin jälkeen että tällasellä pelillä ei koskaan ansaitse voittaa. Se kuitenkin valituksesta, voitettiin ja sillä selvä. 


Pelin jälkeen oon kuluttanut aikaani kirjaa lukien ja kohta olis aika linnottautua telkkarin ääreen kattomaan Idolsia ja yheksältä Kostoa. Mulla ei tässä mitään ihmeempiä muuta, hyvää alkavaa viikkoa kaikille....iskä sano just et huomenna sataa lunta, ehei ihmiset mä en siihen suostu eli olkaa huoleti niin ei tapahdu. (!!!) Toivottavasti ei, huomenna sen näkee.


Yritä niitäkin asioita, jotka tuntuu mahdottomilta. :)






-Hanna-

Psst. Kuva: We heart it

torstai 12. huhtikuuta 2012

Here I am, writing to you

Heipsan! Edellisestä postauksesta onki vierähtäny jo melkein viikko. Ei oo tullu kirjotettuu kun ei oo ollut mitään sen erityisempiä tapahtumia. Kaikki on palaillu siltä lyhyeltä lomalta takaisin tähän arkeen. Toivottavasti muuten kaikkien teidän loma sujui hyvin ja saitte kunnolla ladata akkuja loppukevättä varten. Tosta tulikin mieleen että nyt kun päivät on ollu kunnolla plussan puolella noi lumet sulaa toosi nopeesti. Odotan päivää kun saan laittaa uudet oranssit balleriinat jalkaan! Mun kuluneesta viikosta sen verran, että mulla ei oo ollu treenejä ollenkaan koko viikolla ja sunnuntaina pitäis kuitenkin olla peli, itseasiassa kaksikin peliä. Eilen kuitenkin kävin toki tallilla. Paikka missä mä voisin käydä omatoimisella lenkilla on vielä lumen peitossa tai siellä on muuten vaan niin märkää etten pääse juoksemaan. Huomenna kuitenkin tän hetkisen suunnitelmani mukaan menisin illalla käymään salilla niin en jää ihan toimettomaks.



Koulussa semmonen normi päivä, taas. Mulla on aina normi päivä. Kaks tuntii seittemästä meni koneella. Ensin kirjottaen enkun ainetta, taas kerran, ja sitten toinen mantsan tunneista tekemällä Eurooppatyötä aiheena Ranska. :)

Tossa alkuillasta menin käväsemään Itiksessä. Musta tuntuu, et oon kirjottanu ton aika monta kertaa ennenki, menin käymään Itiksessä. No kuitenkin, olin siellä taas kerran. Mun pitäis löytää nyt mekko, joka soveltuis hääjuhlaan ja mahdollisesti myös koulun kevätjuhlaan. Sovitin kahta, mutta kumpikaan niistä ei nyt lähtenyt mun mukaan. Konfismekonkin tarvitsen, mutta sitä olis tarkotus ettiä Tallinnasta kun meen sinne vappuna.

Oon sanonu et mun kesä on aika täynnä kaikenlaista tapahtumaa. Voisin avata tätä juttua kertomalla et ison osan siitä kesästä vie kolmen viikon kielimatka Englantiin. (!) Toi Englanti kolahti muhun pari vuotta sitten ja oon kerran käyny Lontoossa. Se oli aivan ihana paikka. Kielimatkalla mä en kuitenkaan ole Lontoossa vaan aika lähellä sijaitsevassa Brightonissa. Me mennään kuitenkin käymään Lontoossa kiertämässä nähtävyyksiä ja shoppailemassa. Syy siihen miks tää tuli mulle nyt mieleen kirjottaa on se, et matkaan on enää vähän yli kolme kuukautta!! Matkan varaus hetkellä siihen tuntu olevan älyttömän kauan, mutta aika kuluu nopeesti, nopeemmin kun kukaan oikeestaan tajuakkaan.


Huomenna sitten aamulla fyssan koe. Luulen ainakin osaavani, saa nähdä. Huominenhan on sitten 13. Perjantai. Toivottavasti kenelläkään ei ole mitään kamalaa epäonnenpäivää. Mä toivottelen kaikille nyt hyvää yötä. 


Tossa viel biisi jonka mä tänään löysin. En tiedä yhtään onko se vanha, uusi vai vaan täysin tuntematon, mutta muhun se jotenkin teki vaikutuksen. :D


-Hanna-


Psst. Kuvat: We heart it

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

It is well worth the effor

Aamulla heräsin kellon soittoon 6.30. Tiedän, se saattaa kuulostaa erittäin älyvapaalta sunnuntai herätykseltä. Mulla oli kuitenkin hyvä syy. Lähdin nimittäin kirpputori Valtterille mun kaverin kanssa. Me oltiin siellä kaheksan aikaan ja sillon jo siellä oli paljon porukkaa. Kaikki myyjät ei ollu saanu vielä pöytiinsä valmiiks, joten meillä oli hyvin aikaa kiertää koko paikka ja etsii ne potentiaalisimman näköiset pöydät. Tää oli mun ensimmäinen kerta Valtterilla, enkä ole muutenkaan kirppareilla pahemmin käynyt, joskus pienenä piipahtanut. Myyjiähän siellä oli ihan kauheesti ja kaikenlaista tavaraa. Olin aatellut, että jotain paitoja/neuleita voisin ostaa, mutta en housuja kun en pysty sovittamaan ja mun pitkiin jalkoihin pitää olla tuumakoko lahkeet. :) Löysin kuitenkin Vilan mustan neuleen ja maksoin siitä 2 euroo. Kaupassa olisin jotunu maksamaan 30 tai jopa 40 euroo. Se ei oo perus pikät hihat ja napit edessä neule, vaan niin sanottua "lepakkomallia". Tämä malli on erittäin hankala selittää joten taidan pistää tähän väliin kuvan. Jotta malli näkyisi kuvassa, tätä neuletta ei voinut kuvata roikkumassa henkarissa, joten...


Muuta mä en ostanut, mutta todennäköisesti menen käymään toistekkin ja osaan ehkä katsoa paremmalla silmällä mitä kaikkea pöydistä löytyy. Pakko muuten mainita, että tosi monessa myyntipöydässä oli tuotteita H&M:stä. Pisti vaan tollanen juttu silmään siinä parin tunnin kiertelyn aikana. :)

Niinku kaikki jo varmaan tietää, kesälomaan on tosi lyhyt aika. Mun laskujen mukaan kun otetaan kaikki viikonloput, toukokuun 1. koska on vappu sekä helatorstai 17.5. päiviä on jäljellä 37! Tohon en ole laskenut kevätjuhlaa 2.6. Mua henkilökohtasesti väsyttää arki ja haluaisin sille piiiiitkälle kesälomalle joka on muuten melkein täynnä ohjelmaa. Tästä voi olla outoo puhuu nyt, pääsiäislomalla, mutta tää nyt vaan on yks pidennetty viikonloppu siinä vapun seurana. Kuitenkin nyt pitää tsempata nää viimeset viikot niin sillon viimeistään tietää ansainneensa lämpimän ja pitkän loman. Onneks tää kevääntulo näytti tänään taas vähän paremmalta. Kyllä se lämpö viel tulee!! :D Jaksamisii kaikille tähän viimeseen loppukiriin!



-Hanna-

torstai 5. huhtikuuta 2012

Happy Easter!

Heipsis täältä tien päältä! Istun tällä hetkellä autossa ja nokka näyttää kohti Tamperetta. Yllättävän hyvä nettiyhteys, mutta onko se kauheen iso yllätys nykyteknologialla? En mä tiedä. Mulla oli tarkotuksena kirjottaa jo eilen illalla mutta se ilta vaan jotenki suhahti ohi muita juttuja tehden. Keskiviikkohan on se päivä, kun mä olen tallilla. Sieltä kun pääsin mun piti syödä, kävin saunassa, katsoin Salkkarit ja juutuin kännykällä nettiin. Niin ja lakkasin mä illalla kans kynnet.
Tiistaina kävin koulun jälkeen tekemässä nopean visiitin Itikseen. Oon jo kauan yrittäny saada sellasen Ginan pitsipaidan, mutta en ole onnistunu. Nyt kuitenkin menin taas kattomaan jos tärppäis. Pyörin siel kaupas ja meinasin jo luovuttaa ja lähtee meneen, mut sitten huomaan kaks sellast vaaleensinistä paitaa last chance- rekissä. Toinen niist oli just hyvää kokoo!!! Nyt mulla on sitte vaaleensininen pitsipaita! Happy.
Erittäin vaikea kuvattava, mutta sain tälläsen
kuitenkin otettua.
Löysin myös Andiamosta aivan ihanat ja kesäiset balleriinat, nimittäin kirkkaan oranssit! :D On tukevan oloset nii niillä pystyy varmaan käveleen vähä pidempäänkin kesäisillä kaduilla.



Tänään mun koulupäivä lyheni ihanasti kahella tunnilla. Pääsen muuten Torstaisin kolmelta, mutta tänään jo yhdeltä kun pääsiäisloma alkoi.Nää pidennetyt viikonloput tulee ihan tarpeeseen. Vielä kun ilmat pysyis keväisinä niin mulla ei olis mitään valittamista, ainakaan toistaseks. Tänään on arska paistanu mut silti oli aika jäätävä ilma kun koulusta kävelin kotiin. Matkalta tuli napattua kuva puiden lomasta paistavasta auringosta. Ihan tätä varten kuvasin. :)

Nyt ohitetettiin äsken Idea Park joten tästä ei kauaa mee enää perille. Kotona kuvasin vielä pääsiäisaiheisia otoksia. Toivottavasti kaikilla on hyvä loma, mulla ainakin tulee olemaan, tai ainakin vielä tuntuu siltä.
Minä ja kilon suklaapupu! Olen karkkilakossa, mutta saapahan
muut syödä enemmän

Näkyy vähän huonosti kun paperit on päällä
mutta suklaata ovat ja odotan vaan lakon
loppumista että pääsen syömään.
Vielä kerran hyvää pääsiäistä ja lomaa!! Muistakaa te syödän munkin puolesta pääsiäismunia!


-Hanna-





maanantai 2. huhtikuuta 2012

Do not make promises what you can not keep

Lupasin toissapäiväisessä postauksessa esitellä ostoksia seuraavana päivänä, eli eilen. En kuitenkaan ehtinyt/jaksanut eilen avata konetta, joten postaan tänään todella pikaisesti nyt. Se ostosreissu jäi lyhyeksi ja suurin osa asioista mitä on mun ostoslistalla ei vielä mun kaapissa. Ne farkut mä sain kuitenkin hommattua! Ostin perus siniset Onlyn farkut, missä on vähän kulutuksia. Ihanat jonkun värikkään paidan ja balleriinojen kanssa nyt keväällä (kun lumet sulaa) ja sitte kesällä. :)



 Toisessa kuvassa nää meikit, mitkä tuli ostettua Turun Stockmannilta lauantai aamuna ennen kotiin palaamista. Toi Lumenen huulivoide on ihana!

Eilen illalla mä vietin aikaani kirkolla. Metallihenkinen messu, näin luki meidän ohjelmassa. Kuulosti aika pelottavalta ja mietin et mitä heviä siel soitetaan ja miten se liittyy yhtään mihinkään. Homman nimihän oli se, että virsien tempoa oli nopeutettu ja ne soitettiin rumpujen, kitaroiden ja bassojen säestyksellä. Taisi mukana olla vielä yksi syntikkakin. :)


Nyt kuitenkin tämä takatalven ärsyttämä ihminen menee syömään ja kuudeks treeneihin. Moikkis! :D




-Hanna-